David Gilmour Live at Pompeii
2h 0min
18,00 €
 
David Gilmour Live at Pompeii
 

Pink Floydin keulakuva David Gilmour palaa 45 vuoden jälkeen Pompejin legendaariseen amfiteatteriin. Nyt kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun antiikin Rooman aikaisessa amfiteatterissa on myös yleisöä: vain 2600 fania pääsi kokemaan konsertin samoilla jalansijoilla, joissa gladiaattorit ovat taistelleet vuosituhannen alussa. Kyseessä on ”Rattle That Lock”-kiertueen kaksi vaikuttavaa konserttia.   

David Gilmour Live at Pompeii on spektaakkeli. Se on visuaalisesti näyttävä lasereiden, pyrotekniikan sekä valtavan kokoisen pyöreän screenin ansiosta, jonka jättinäytöltä nähdään konserttia varten luotuja ja musiikkia täydentäviä filmejä. Ennen kaikkea käsillä on upea musiikkikonsertti yhdessä huippumuusikkojen kanssa.  

Esityksessä koetaan kappaleita niin David Gilmouren uralta että Pink Floydin klassikkoja. Yksi erikoisuuksista on One of These Days, jonka Pink Floyd esitti Pompejin dokumentissaan vuonna 1971. Konsertin muita erityisyyksiä on mm. The Dark Side of the Moon -levyn The Great Gig in the Sky -kappale, jota Gilmour on harvoin sooloartistina soittanut. Lisäksi kuullaan kappaleita kahdelta uusimmalta albumilta, Rattle That Lock sekä On An Island sekä muita soolouran ja Pink Floydin klassikkoja, kuten Wish You Were Here ja Comfortably Numb. Tämä konserttiesitys pitää sisällään huippukohdat molemmista amfiteatterissa koetuista keikoista. Ohjauksesta vastaa Gavid Elder.  David Gilmour Live at Pompeii konsertit saivat ylistäviä arvioita niin kriitikoilta kuin faneilta, mm. 

"Extraordinary" Rolling Stone

★★★★★ The Guardian 

"Spectacular" BBC 6 Music

|
 
 
&nsbp;

Tulossa

 
 
Sijainti: Korjaamo Kino / Elokuvat /

Movie trailers provided by Filmtrailer.com