Eeppinen seikkailu seuraa robotti ROZZUM yksikkö 7134:ää, tuttavallisemmin Rozia. Kun robotti haaksirikkoutuu asumattomalle saarelle hänen täytyy oppia sopeutumaan karuun ympäristöön ja luomaan suhteita saaren eläimiin. Lopulta hän ryhtyy orvon hanhenpoikasen kasvattivanhemmaksi.
Elokuva on voimakas kertomus itsensä löytämisestä. Se tutkiskelee jännittävästi myös siltaa teknologian ja luonnon välillä, sekä mitä tarkoittaa olla elossa ja yhteydessä kaikkeen elävään. Peter Brownin ensimmäinen Villi Robotti-kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 2016 ja siitä tuli välittömästi ilmiö. Kirjasta on sittemmin kasvanut trilogia. Brownin kirjasarja on voittanut lukuisia palkintoja.

Esitykset
No items found!
Please try another query
Elokuvan tiedot
Ikäraja
K-7
Tuotantovuosi
2024
Global distributor
Finnkinon elokuvalevitys
Elokuvan levittäjä
Finnkinon elokuvalevitys
Elokuvateattereissa
27.9.2024