Amos Rex: Twisted Visions -sarja tuo valkokankaalle kummia tapauksia ja elokuvallisia muodonmuutoksia

23.01.2019 - 08:49
Jaa:

Amos Rexin Magritte-näyttelystä alkuinnoituksensa saanut elokuvasarja Twisted Visions tuo valkokankaalle kummia tapauksia ja elokuvallisia muodonmuutoksia. Samalla se tutkii, miltä viime vuosikymmenten elokuvan surrealismi voisi näyttää.

Surrealismin johtohahmo André Bréton kuoli 1966; taidemaalari René Magritte 1967. Luis Buñuel ja Salvador Dali elivät 1980-luvuille. Surrealismia ohjelmallisena taidesuuntauksena yritettiin julistaa kuolleeksi Le Monde -sanomalehdessä 1969, mutta turhaan. Todellisuuden tuolle puolen nyrjähtäminen ei rajoitu vain 1920–1970-lukujen taiteeseen.

Surrealismi yleensä ja Magritten teokset erityisesti luottavat vahvojen, hätkähdyttävien kuvien voimaan. Twisted Visions -sarjan elokuvissa kuvat muuntuvat uusiksi, hahmot ja tilanteet toisiksi. Nykyisyyden, historian ja tulevaisuuden, toden ja ei-toden väliin nivoutuu useita, joskus katsojan eksyttämään pyrkiviä kerroksia. Siinä mielessä ei olla kaukana Buñuelin Porvariston hillityn charmin (1972) tai Tämän intohimon hämärän kohteen (1977) kuurupiilomaisista rakenteista. Bio Rexissä nähtävään valikoimaan sisältyvät David Cronenbergin, Sally Potterin, Olivier Assayasin ja Leos Caraxin teokset kommentoivat paitsi kulttuuria ja yhteiskuntaa, myös elokuvaa itseään. Niissä ei säästellä käänteitä, mutkia, vikurointia eikä vääntöä.

Buñuelin kuolema ajoittuu samaan vuoteen kuin sarjan avaavan kanadalaisohjaaja David Cronenbergin Videodromen (1983) ensi-ilta. Ruumiillista kauhua ja dystooppista mediakritiikkiä yhdistävä teos viestii pintatasolla väkivaltaviihteen ja muun sensaatiosyötteen vaaroista, mutta nykyhetkessä pahaenteiseltä näyttää, miten Cronenberg kuvaa koneen ja ihmiskehon sulautumista hallusinaatiossa yhdeksi sykkiväksi lihaksi.

Sally Potterin Orlando (1992) ei pohjaa suoraan surrealismiin, vaan modernistikirjailija Virginia Woolfin samannimiseen romaaniin (1928) – joka toki on surrealistien aikalainen. Vuosisatojen halki etenevästä tarinasta ei silti puutu hiottua visuaalisuutta ja kummia käänteitä. Kuningatar Elisabeth I vannottaa nuorta aatelisherra Orlandoa pysymään nuorena, ja tämä on nuoruudessaan epäluonnollisen sitkeä. Sen sijaan sukupuoli ei ole kankeaa ja pysyväistä; niinpä Orlando (nuori Tilda Swinton läpimurtoroolissaan) taittaa puolet matkastaan naisena.

Kevätsarjan kaksi viimeistä elokuvaa ovat ranskalaisia ja liikkuvat elokuvan maailmassa. Olivier Assayasin Irma Vep (1996) on kunnianosoitus Louis Feuilladen rikoselokuvasarjalle Les Vampires (1915–1916) ja eritoten sen pääosassa valloittaneelle ”surrealistien muusalle” Musidoralle. Elokuvan sisällä tehtävä uusintaversio vain ei ota sujuakseen, lähinnä ohjaaja René Vidalin (Jean-Pierre Léaud) omien ongelmien vuoksi. Maggie Cheungin näyttelemä Maggie Cheung tekee parhaansa.

Leos Caraxin moniulotteisessa teoksessa Holy Motors (2012) ei enää juuri muuta olekaan kuin näyttelijän (Caraxin luottonimi Denis Lavant) suoritus – mutta erikoisia suorituksia mahtuu seuraamamme näyttelijän päivään sitäkin enemmän. Jäämme jäljittämään pohjimmiltaan samaa kysymystä kuin tunnelmaltaan sinänsä erilaisessa Videodromessa: missä kulkee esitetyn ja todellisen raja?

Sarjan on kuratoinut kertomuksentutkija ja elokuvakirjoittaja Tytti Rantanen yhdessä Eleonoora Rinnekankaan kanssa.

Näytökset ja liput saat täältä: https://korjaamokino.fi/fi/

Lisää:

Tilaa uutiskirjeemme!

Uutiskirjeemme tilaajana olet osa Töölö Urban Familya, joka yhdistää kulttuurista ja hyvästä elämästä nauttivat kaupunkilaiset. Toivotamme sinut tervetulleeksi ensimmäisellä kirjeellämme, josta pääset kertomaan sinua kiinnostavasta sisällöstä, sekä tutustumaan ja tilaamaan muiden perheemme toimipaikkojen uutiskirjeet. Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt rekisteriselosteemme ja annat meille luvan tallentaa tietosi järjestelmään ja lähettää sinulle tilaamaasi sisältöä. Voit koska tahansa peruuttaa tai muuttaa viestintäasetuksiasi. Lisätietoja löydät rekisteriselosteestamme.