R&A The Territory

R&A The Territory

Genre

Dokumentti

Kesto

1h 25min

Jos puu kaatuu, eikä kukaan ole kuulemassa sitä, syntyykö ääntä? Tämä klassinen filosofinen kysymys tulee mieleen The Territory -elokuvaa katsoessa. Dokumentissa Amazonin sademetsän ikivanhat puut kaatuvat rymisten, ja niistä kuuluva nariseva, miltei kiljuva ääni tuntuu lähes fyysisenä kipuna.

Dokumentin keskiössä on Uru-eu-wau-wau-alkuperäiskansalle kuuluva pieni sademetsän saareke. Sitä uhkaavat sekä teolliset suurviljelijät että köyhät maattomat uudisasukkaat, jotka polttavat ja hakkaavat metsää oman viljelytilan toivossa.

“Näin kaikki Brasilian tiet on rakennettu”, toteaa heistä yksi puiden oksia machete-veitsellä hakatessaan. Seuraavassa kuvassa paikalla onkin jo traktori.

Uudisasukkaiden haaveissa sademetsän paikalla olisi karjatiloja, mutta alkuperäiskansa taistelee vastaan. Seipäiden lisäksi heillä on aseinaan muun muassa droneja, joiden ilmakuvat näyttävät hakkuiden vääjäämättömän lähenemisen.

Elokuvassa seurataan monia mielenkiintoisia henkilöitä. Eräänlaiseksi päähahmoksi nousee Uru-eu-wau-wau-kansan 19-vuotias, karismaattinen johtaja, joka hyödyntää videoita taistelussa korruptoituneita viranomaisia vastaan. Toinen keskeinen henkilö on keski-ikäinen nainen, joka suojelee sademetsää henkensä uhalla.

Kira Schroeder

Elokuvan tiedot

Ikäraja

Ei tiedossa

Tuotantovuosi

2022

Global distributor

(Not Determined)

Elokuvan levittäjä

(Not Determined)

Elokuvateattereissa

24.9.2022